Avainsana: Kaupunkikehitys

  • Kaupunki ilman tolpparoskiksia?

    Kaupunki ilman tolpparoskiksia?

    Milloin viimeksi heitit roskan johonkin kotikuntasi tai kotikaupunkisi yleisistä roskiksista? Omalta osaltaan nämä pitkin kaupunkia sijoitellut roskapöntöt auttavat pitämään kaupunkikuvan siistinä. Tähän asti minäkin olen pitänyt roskiksia itsestään selvänä julkisena palveluna. Viime päivinä olen tarkastuslautakunnan jäsenenä lukenut suurella intensiteetillä Joensuun kaupungin tilinpäätöstä 2025. Sieltä silmille hyppääkin karuja lukemia: kaupungin hoitamista molokeista ja tolpparoskiksista kertyi jätettä…

  • Vanhan kaivoksen uusi elämä

    Vanhan kaivoksen uusi elämä

    Sunnuntaikävely Outokummun vanhalla kaivosalueella sai pohtimaan paitsi frisbeeratoja, myös ajankulua. Outokummun vanhalla kaivoksella menneisyys on niin ilmeisesti läsnä. Historia on kauas näkyvä maamerkki ja osa kaupungin ja ehkäpä myös kaupunkilaisten identiteettiä.  Kaivostoiminta Outokummussa loppui jo vuonna 1989 ja monenlaisten vaiheiden jälkeen vanhan kaivoksen alue palvelee nykyisin paitsi kaupunkilaisia myös matkailijoita. Osa rakennuksista on jäänyt tyhjilleen…

  • Valtuustoaloite Enon taajaman viihtyisyyden parantamiseksi ja palveluiden kehittämiseksi 29.8.2025

    Valtuustoaloite Enon taajaman viihtyisyyden parantamiseksi ja palveluiden kehittämiseksi 29.8.2025

    Tämän valtuustoaloitteen laadin Vihreiden valtuustoryhmän nimissä.  Kaupungin omistama tontti Enon taajamassa, jolla aiemmin sijaitsi Enon terveysasema, on Enon keskustan aivan keskeisellä paikalla Pielisjoen ja kylän läpi kulkevan pääväylän varrella. Tontilta on purettu terveysasema vuonna 2023 ja siitä pitäen tontti on ollut tyhjillään. Kaupunkiympäristö toimialalta saadun tiedon mukaan tontille ei ole toistaiseksi kaavoitettu mitään. Tällä hetkellä…