Milloin viimeksi heitit roskan johonkin kotikuntasi tai kotikaupunkisi yleisistä roskiksista? Omalta osaltaan nämä pitkin kaupunkia sijoitellut roskapöntöt auttavat pitämään kaupunkikuvan siistinä. Tähän asti minäkin olen pitänyt roskiksia itsestään selvänä julkisena palveluna.

Viime päivinä olen tarkastuslautakunnan jäsenenä lukenut suurella intensiteetillä Joensuun kaupungin tilinpäätöstä 2025. Sieltä silmille hyppääkin karuja lukemia: kaupungin hoitamista molokeista ja tolpparoskiksista kertyi jätettä viime vuonna 20 000 kiloa. Miettikää millainen kasa se on! Yksistään Joensuun kantakaupungissa on noin tuhat tolpparoskista. Kesäaikaan keskustaa siivotaan kaupungin kustannuksella päivittäin.

Samaan aikaan siisteytensä vuoksi ihaillussa Japanissa julkisia roskiksia on todella vähän. Silti katukuva on siisti. Japanilaisen perustapoihin kuuluu se, että hän huolehtii itse roskistaan. (Toki lainsäädäntökin tätä edellyttää.) Jokainen vie omat roskansa omaan kotiinsa ja huolehtii niiden asianmukaisesta lajittelusta. Vastuu roskista ei ole kaupungilla, vaan yksilöllä. 

Pöyristyitkö? Edes vähän? Ajatus kuulostaa suomalaisittain hämmentävältä. Ai että oikeasti roskia pitäisi kanniskella mukanaan pitkin päivää?

Tässä kohtaa kuvaan astuvat julkisten roskisten varsinaiset hyötyjät: varikset ja ikävä kyllä viime vuosina myös rotat. Nämä eläinmaailman opportunistit ovat oppineet täydellisesti suomalaisen roskiskulttuurin. Kun tarjolla on Joensuun kokoisessakin kaupungissa tuhat buffetpistettä, niin mikä siinä on ollessa ja elellessä. Varis ei kyseenalaista roskisten määrää, vaan hyödyntää ne mielellään. Ja samalla levittää sisällön pitkin katuja, jotta siivouskierrosten työntekijöille riittää varmasti tehtävää.

Kaupunki satsaa, korjaa roskiksia, hankkii uusia. Kaupunkilainen jättää roskat jälkeensä, varis levittää, kaupunki – eli me veronmaksajat – maksamme. Hommahan rullaa. 

Mutta mitä jos asia ajateltaisiinkin japanilaisittain? Entä jos tolpparoskikset katoaisivat vähitellen? Ei tietenkään kaikki kerralla, eihän suomalainen sielu kestäisi sellaista shokkia, vaan hiljalleen. Yksi pois sieltä, toinen täältä. Synnyttäisikö tämä kaaoksen? Roskia löytyisi nykyistä enemmän maasta. Facebookin puskaradio ja Karjalaisen tekstiviestipalsta täyttyisivät raivokkaista viesteistä. Kohta olisi Ylekin tekemässä juttua Joensuun roskakriisistä.

Mutta kuinka kauan siihen menisi, että ihmisten toimintamallit muuttuisivat? Puoli vuotta? Vuosi? Viisi vuotta?

Eipä tuota tiedä ennen kuin kokeilee. Mutta sen tietää kyllä, että ihminen oppii ja muuttuu, kun ympäristö siihen pakottaa. Onhan iso osa meistä oppinut myös lajittelun ja panttipullot, niin miksi emme oppisi myös pitämään roskat taskussa hetken pidempään?

Perimmäinen kysymys ei siis ole se, osaammeko toimia ilman julkisia roskiksia, vaan uskaltaisimmeko edes kokeilla. Ja varmaa on, että niin kauan kuin tuhat tolpparoskista seisoo valmiina, meillä on täydellinen tekosyy olla oppimatta.

(P.S. Minulla ei ole mitään puhtaanapidosta vastaavia työntekijöitä eikä variksiakaan vastaan.

Varikset niin kuin rotatkaan eivät ole riippuvaisia tolpparoskiksista, vaan ne syövät mitä tahansa: hyönteisiä, marjoja, raatoja, lintujen munia… Roskikset ovat niille vain helppo ja epäterveellinen pikaruokala ja roskisten häviäminen palauttaisi eläimet luonnollisempaan ruokavalioon ja ehkä myös vähentäisi kaupungissa ei-toivottujen rottien määrää. 

Ja entä ihmiset, joiden työtä on roskisten huolto ja tyhjennys? Ehkä jälkien siivoamisen sijaan kaupunki voisi ohjata tämän työpanoksen nykyistä enemmän ennakoivaan kunnossapitoon, viheralueiden hoitoon tai vaikkapa kierrätyksen kehittämiseen. Emme me niin valmiissa maailmassa elä, etteikö tekemistä riittäisi.)