Olen kasvatus- ja ohjausalan ”amisopettaja” Joensuusta. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, opinto-ohjaaja. Olen työskennellyt varhaiskasvatuksen lastenhoitajana, nuorisotyönohjaajana, oppilaanohjaajana ja viimeiset vuodet olen kouluttanut nuoriso- ja yhteisöohjaajia sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajia. Ja tärkeimpänä kaikista: olen myös lukioikäisen nuoren äiti.

Pitkä kokemukseni lasten, nuorten ja perheiden parissa on saanut minut kiinnostumaan yhä enemmän siitä, miten voimme yhteiskuntana varmistaa perheiden hyvinvoinnin ja antaa lapsille ja nuorille parhaat mahdolliset ainekset hyvään kasvuun. Vuosien saatossa tekemälläni vapaaehtoistyöllä lasten ja perheiden hyväksi on silläkin ollut paikkansa, mutta koen, että politiikan kautta voin olla mukana muuttamassa myös rakenteita ja yhteiskuntaa ohjaavia sääntöjä.

Olen aikaansaava toimija ja ratkaisukeskeinen yhteistyön tekijä. Olen rohkea tarttumaan vaikeisiinkiin kysymyksiin ja haluan myös haastaa itseäni tarkastelemaan asioita eri näkökulmista.
Vapaa-aika
Lähiluonto
Lähiluonto on minulle henkireikä ja vastapaino arjelle. Liikun päivittäin kahden koirani kanssa lähimetsissä. Vuodenaikojen vaihtelun ja eläinasukkaiden elämän seuraaminen pitää jatkuvasti mielessä sen, miten tärkeää on pitää huolta lähiluonnostamme. Vuosien saatossa myös Suomen lukuisat kansallis- ja luonnonpuistot ovat tulleet tutuiksi ja ne ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, kuinka ainutlaatuinen suomalainen luonto on. Sitä on suojeltava.

Sovittelu
Olen toiminut rikos- ja riita-asioiden sovittelijana lähes kymmenen vuoden ajan. Sovittelu on opettanut minulle ennen kaikkea kuuntelemisen merkitystä. Se on osoittanut, että vaikeissakin tilanteissa ihmiset voivat löytää yhteisen sävelen, kun heidät kohdataan arvostavasti ja tasavertaisesti. Sovittelijana toimiminen on vahvistanut uskoani dialogiin, ymmärryksen lisäämiseen ja ratkaisujen etsimiseen vastakkainasettelun sijaan – myös politiikassa.
Kulttuuri ja kirjallisuus
Kulttuuri sen monissa muodoissaan on minulle sivistyksen ja hyvinvoinnin peruspilari. Käyn teatterissa, konserteissa ja muissa kulttuuritapahtumissa säännöllisesti. Kuuntelen paljon äänikirjoja ja välillä ehdin tarttua myös painettuun sanaan. Kirjallisuus avaa näkökulmia toisten ihmisten elämään ja ajatteluun. Koen kirjojen parissa vietetyn ajan muovanneen omaa ajatteluani entistä moninäkökulmaisemmaksi. Kulttuuri kuuluu kaikille ja sen merkitys pitää muistaa päätöksenteossa.