Kuukausi: maaliskuu 2026

  • Papa-kokeiden tärkeydestä

    Asian henkilökohtaisen ajankohtaisuuden vuoksi naputtelin mielipidekirjoituksen, joka on julkaistu Kotiseutu-uutisissa 31.3.2026. Kohdunkaulansyövän seulonta on maksuton terveydenhuollon palvelu, jonka avulla on mahdollista vaikuttaa pitkällä tähtäimellä omaan terveyteen. Silti moni nainen jättää osallistumatta siihen, vaikka seulonta mahdollistaa vakavan sairauden varhaisen havaitsemisen. Siun Soten alueella seulontoihin osallistutaan ilahduttavan aktiivisesti ja osallistumisprosentti ylittää valtakunnallisen 70 prosentin tavoitteen. Kattavuus on…

  • Lasten ja perheiden tukeminen vaatii yhteistä vastuuta

    Lasten ja perheiden tukeminen vaatii yhteistä vastuuta

    Karjalaisessa 6.4.2026 julkaistu mielipidekirjoitus. Pohjois-Karjalassa monen lapsiperheen arki on kuormittunutta. Noin neljännes perheistä on yhden huoltajan perheitä, mikä on hieman enemmän kuin maassa keskimäärin. Vuonna 2024 toimeentulotukea sai noin 8 prosenttia perheistä . Myös tämä ylittää valtakunnallisen keskitason. Lisäksi lasten pienituloisuusaste on alueella maan korkeimpia. Nämä luvut kertovat siitä, että yhä useampi perhe tarvitsee tukea arjessaan….

  • Pysy tiellä 570. Suomen maailmanluokan snowhow – mutta ilmeisesti vain export

    Tykkään ajaa reittejä, joita en yleensä kulje. Reittivalinnat ovat pieniä arjen seikkailuja ja tapa tutustua Suomeen. Eräänä maaliskuisena päivänä ajelin halki Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maisemien. Nyt valitsin reitin, joka oli paitsi entuudestaan tuntematon, myös lyhin. Päädyin tielle 570. Se oli virhe. Navigaattorin ohje oli koko ajan silmieni edessä: “Pysy tiellä 570.” Yleensä se tarkoittaa yksinkertaisesti…

  • Digitalisaatiota ja säästöjä – millä hinnalla?

    Karjalaisessa 13.3.2026 julkaistu mielipidekirjoitus. Viime aikoina mediassa on noussut esiin useita merkittäviä muutoksia julkisen hallinnon digitalisaatiossa. Viimeisimpänä otsikoissa on ollut Kelan pitkään valmisteltu tietojärjestelmien uudistus, Eepos. Kelan tavoitteena on automatisoida jopa 80 % etuuspäätöksistä. Tämän loogisena seurauksena Kelan työntekijämäärä tulee vähenemään merkittävästi, tämän hetkisen tiedon mukaan noin 1000 työntekijällä. Kelan ratkaisun taustalla on puhtaasti säästötoimenpiteet. Pohjois-Karjalassa…