-
Hei sinä siellä!
Ratkaisuja rakentamassa. Vastuuta, visioita ja vihreää teetä on alusta, jossa avaan omaa ajatteluani ja ajankohtaisiin politiikan teemoihin liittyviä pohdintojani hieman syvällisemmin ja ehkäpä myös henkilökohtaisemmalla tasolla kuin mihin mielipidekirjoitukset tai somepäivitykset antavat mahdollisuuden. Sivustolta löydät jo aiemmin julkaistuja mielipidekirjoituksiani, valtuustoaloitteita sekä taustatietoa minusta biografian ja CV:n muodossa. Ne kertovat siitä, mitä olen tehnyt ja millaisissa hommissa olen ollut mukana. Näissä…
-
Kullervo & Emma Thompson
Olipahan hieno kokemus! Kalevala – Kullervon tarina, joka (niin kuin varmasti kaikki lukijani tietävätkin!),on kuvattu pääosin Nurmeksessa. Lähdin elokuviin uteliain ja odottavin mielin. Arvostan Kalevalaa ja sen tarinoiden merkitystä osana suomalaista kulttuuriperintöä ja aina on vähän jännittävää, mitä uutta ja omaansa kansalliseeppokseemme tarttuvat taiteilijat tuovat. Vaikka Kullervon tarinan synkkyys kulkee läpi koko elokuvan, minuun teki…
-
Psykologien asiantuntijuus on keskeistä haastavassa työttömyydessä
Karjalaiselle jätetty mielipidekirjoitus 18.1.2026 Marjaleena Ilmakankaan ja Heleena Uusi-Illikaisen huoli ammatinvalintapsykologipalvelun muutoksista on täysin perusteltu (Karjalainen 14.1.). Pohjois-Karjalassa on noin 10 000 työtöntä työnhakijaa, ja iso osa heistä tarvitsee tukea uravalintoihinsa ja työelämään sijoittumiseen. Pohjois-Karjalan työllisyysalueen Riikka Vartiainen toteaa vastineessaan Ilmakankaalle ja Uusi-Illikaiselle (Karjalainen 15.1.2026), että psykologin koulutus antaa hyvät valmiudet toimia uraohjaajana. Tämä on totta,…
-

Valtuustoaloite Pohjois-Karjalan löytöeläinten hoidon laadun varmistamiseksi ja kehittämiseksi 9.12.2025
Tämän aloitteen Siun Sotelle laadin yhdessä Laura Kupiaisen kanssa ja se jätettiin Vihreän aluevaltuustoryhmän nimissä. Vihreän aluevaltuustoryhmän aloite Pohjois-Karjalan löytöeläinten hoidon laadun varmistamiseksi ja kehittämiseksi Siun Soten ympäristöterveydenhuollon lakisääteisiin tehtäviin kuuluu Pohjois-Karjalan kuntien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti alueen löytöeläinten talteenotto ja hoito minimissään 15 päivän ajan. (Laki eläinten hyvinvoinnista 693/2023 §26) Siun Soten löytöeläintoimintaan kuuluvat…
-

Valtuustoaloite päiväkotien eteiskirjastoista 8.12.2025
Useat tutkimukset osoittavat lasten ja nuorten lukutaidon heikentyvän jatkuvasti. Tutkimustiedon valossa lasten ja nuorten lukutaidon kannalta keskiössä ovat kotien lukutottumukset. Tämän vuoksi lasten ja nuorten lukutaidon parantamiseksi on tärkeää, että lukemiseen kannustetaan ja sille annetaan tukea nimenomaan kodeissa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa huoltajan ja lapsen yhteiset lukuhetket aloitetaan, sitä todennäköisemmin lukemisesta tulee osa lapsen arkea. Kodeissa…
-
Valtuustoaloite maahanmuuttaneiden ystävä- / kummiperhetoiminnan käynnistämisestä 10.11.2025
Kysyttäessä Joensuussa asuvilta maahanmuuttajataustaisilta opiskelijoilta, kuinka moni heistä on vieraillut suomalaisessa kodissa, vain harva vastaa myöntävästi. Valtaosa maahanmuuttajataustaisista opiskelijoista ei ole koskaan vieraillut suomalaisessa kodissa, vaikka asumisvuosia kaupungissa voi olla takana useitakin. Suhteet ”kantasuomalaisiin” ovat hyvin hataria ja sosiaalinen verkosto muodostuu usein pääosin oman taustakulttuurin edustajista ja muista maahanmuuttaneista. Tilastotiedot (esim. Rasmus Aron esitys valtuuston…

