Avainsana: yrittäjyys
-
Työttömyysturva tukemaan yrittäjyyden kokeilemista
Helsingin Sanomille 10.4.2026 jättämäni mielipidekirjoitus. Suomessa puhutaan paljon työn murroksesta, itsensä työllistämisestä ja yrittäjyyden edistämisestä. Silti esimerkiksi Ylen puheenjohtajatentissä (9.4.2026) esiin noussut työttömyysturvan suojaosan puute kertoo toista. Nykyinen sääntely tekee yrittäjyyden kokeilemisesta työttömälle usein taloudellisesti järjetöntä. Työvoimapalveluissa arvioidaan, onko työttömän työnhakijan mahdollinen yritystoiminta pää- vai sivutoimista. Arvio perustuu ennen kaikkea ajankäyttöön, ei siihen, syntyykö toiminnasta…
-
Valtuustoaloite: Yhteiskäyttöiset työtilat ja työvälineet aloittavien yrittäjien ja itsensä työllistäjien tukena
Tämän valtuustoaloitteen laadin Vihreiden valtuustoryhmän nimissä. Joensuun kaupunki on sitoutunut strategiassaan edistämään elinvoimaa, yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Yksi tapa vastata tähän olisi tukea nykyistä vahvemmin itsensä työllistämistä. Erityisesti aloittavat yrittäjät ja itsensä työllistäjät kohtaavat toiminnan alkuvaiheessa merkittäviä taloudellisia kynnyksiä, jotka liittyvät työtiloihin ja työvälineisiin. Tämän kaltaiset investoinnit voivat muodostua esteeksi yritystoiminnan aloittamiselle, vaikka liikeidea ja osaaminen…