Sukulaismies oli ollut tässä hiljattain jäniksen mehtuussa. Koira oli kadonnut hetkellisesti kuulo- ja näköetäisyyden ulottumattomiin. Metsästäjä itse oli istunut kannon nokkaan toviksi koiraansa vartomaan. No, pusikosta metsästäjän luokse ei ollutkaan tullut koira, vaan jänis. Siinä jänis oli puuhaillut omiaan ja metsästäjälle tässä olisi ollut helppoa saalis, vaan ampumatta oli jäänyt. ”Ku oli niin söpö”.

Jokaiselle meistä on tuttua suomalaisen luontokeskustelun vastakkainasettelu. Toisella puolella ovat luonnonsuojelijat – ne viherpiipertäjät – ja toisella puolella ovat metsästäjät, metsänomistajat ja muut ”järki-ihmiset”. Mutta mitä tapahtuisi, jos hetkeksi unohdettaisiin puolueet, keskustelijoiden edustamat ryhmät ja somekeskustelujen kärjistykset? Voisiko metsästäjien ja vihreiden tavoitteista löytyäkin jotain yhteistä?

Olen viime kuukausina puhunut hämmentävän usein metsästyksestä siihen nähden, että metsästys ei ole millään tavalla osa elämääni. Viimeksi metsästysaiheisia keskusteluja syntyi perjantai-iltana Lieksassa Hämärän kaupan illassa, kun muutama paikallinen poika ja Keijo (nimi muutettu) kävivät haastelemassa näistä kysymyksistä Vihreiden teltalla. Kutsuivat mukaansa metälle.

Monelle metsästäjälle metsästyksessä olennaista tuntuu olevan itse luonto. Vuodenaikojen vaihtelu, eläinten seuraaminen, luonnon tunteminen ja taito liikkua siellä ovat jo itsessään arvokkaita.

Metsästäjä tarkkailee eläinten määriä, elinympäristöjä ja niissä tapahtuvia muutoksia. Todennäköisesti hän huomaa, jos riistaa on vähemmän kuin ennen. Metsästäjä tietää, missä eläimet liikkuvat ja millaisissa paikoissa ne viihtyvät.

Kokenut ja viisas metsästäjä tietää myös sen, että luonnossa on oltava tilaa erilaisille lajeille ja elinympäristöille. Että luonnosta pitää löytyä lahopuuta ja kosteikkoja. Ja että riistakannat ovat elinvoimaisia vain silloin, kun elinympäristö on sopiva ja elintilaa on riittävästi.

Haiskahtaa kovin vihreältä tämmöiset jutut.

Metsästykseen liittyy tietysti eläimen tappaminen. Sitä ei tarvitse kaunistella. Mutta metsästystäkin voi harjoittaa kestävällä tavalla, eettisemmin, luontoa ja saalista kunnioittaen. Silloin saalis tapetaan kivuttomasti ja nopeasti. Saalista ei oteta yli kestävän määrän. Saatu saalis hyödynnetään kokonaisuudessaan. Lieksan pojat vakuuttivat näiden asioiden olevan hallussa.

Metsä on tärkeä niin luonnonsuojelijalle kuin metsästäjällekin. Ja kun jokin asia on tärkeä, siitä halutaan pitää huolta. Meillä yhteisenä intressinä lienee elinympäristöjen suojeleminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen?

Okei, Keijo ja Lieksan pojat – ei me varmaan ihan kaikesta olla samaa mieltä. Mutta varmaan ollaan samaa mieltä siitä, että luonto ei ole rajaton resurssi eikä sitä sellaisena myöskään voida pitää? Yhdessä me voidaan vaikuttaa siihen, että luonnon monimuotoisuus säilyy. Siihen, että tulevaisuudessakin meidän metsistä löytyy teille kanalintuja ja jäniksiä ammuttavaksi, minulle sieniä ja marjoja poimittavaksi.

En tiedä. Vastakkainasettelun sijasta politiikassa voisi joskus olla ihan terveellistä käyttää enemmän aikaa sen etsimiseen, mikä meitä yhdistää. Voitaisiinko sillä tavalla löytääkin ihan kelvollisia ratkaisuja?