Toisinaan minua haastetaan vihreänä poliitikkona siitä, ”miksei metsiä saa hakata, kun ne tuottavat rahaa” ja ”mitäs metsäkoneen kuljettajat tekevät sitten, jos kaikki metsät vain suojellaan”. Tietääkseni sen enempää minä kuin Vihreä puoluekaan ei ole koskaan sanonut, että metsätalouden harjoittaminen pitäisi lopettaa.

Metsien merkitystä erityisesti itäisen Suomen elinvoimasta puhuttaessa ei voi vähätellä. Kotikaupunkini Joensuu kutsuu itseään – ehkä ihan oikeutetustikin – Suomen metsäpääkaupungiksi. Metsäbiotalouden osaaminen on maakunnassamme vahvaa. Metsät nähdään täällä niin talouden, huoltovarmuuden kuin alueellisen identiteetinkin kysymyksenä. Niin Riveria, Karelia kuin UEF:kin ovat panostaneet metsäalan koulutuksiin, meiltä löytyy maailman suurin metsäkonetehdas ja monet muutkin alueen isoista työnantajista kytkeytyvät jollain tavoin metsäteollisuuteen.

On selvää, että metsät ovat Pohjois-Karjalan ja muun Itä-Suomen elinvoiman kannalta avainasemassa. Mutta millaista metsätaloutta Itä-Suomeen voitaisiin rakentaa siten, että se tuottaisi paitsi taloudellista hyvinvointia, myös turvaisi luonnon monimuotoisuuden?

On itsestään selvää, että hakkaamalla enemmän ja viemällä enemmän puuta maailmalle tuo esittämäni yhtälö ei toimi. Luonto on tässä vaihtoehdossa kärsijä. Mutta mitäpä, jos puusta ja metsäteollisuuden sivuvirroista saataisiin enemmän arvoa? Tämä tarkoittaa sitä, että kehitämme Itä-Suomessa uusia materiaaleja ja uudenlaisia teollisia ratkaisuja. Omaa osaansa tässä näyttelee myös biogeeninen hiilidioksidi, josta on tarkoitus tulla osa uutta kiertotaloutta.

Ja joo, en keksi näitä juttuja omasta päästäni, vaan tätä työtä tehdään jo! 

Itäisen Suomen Metsäbiotalouden uudet avaukset -kasvuohjelma rahoittaa kolmea hanketta, joissa tarkastellaan metsätalouden sivuvirtoja, puurakentamista sekä biogeenisen hiilidioksidin talteenottoa ja hyödyntämistä. Tavoitteena on nostaa metsäbiotalouden arvonlisää ja synnyttää uutta yritystoimintaa koko Itä-Suomeen.

Ja tämähän sopii meille vihreille paremmin kuin hyvin! Luonnonvarojen kestävä käyttö ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi luopua metsätaloudesta ja -teollisuudesta, vaan sitä, miten sitä voi tehdä älykkäämmin.

Yksi itseäni eniten kiinnostavista asioista on metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen. Metsäteollisuuden ”jätteet” kuten kuori, puru ja oksat sisältävät aineita ja ominaisuuksia, joista voidaan kehittää uusia tuotteita ja liiketoimintaa. KELMI-hankkeessa tätä potentiaalia etsitään yhdistämällä metsänhoito, kiertotalous ja korkean jalostusarvon tuotteet.

Ajattelussa on tapahtunut (tai tapahtumassa!) muutos entiseen: metsästä saatava materiaali pitäisi kokonaisuudessaan pystyä hyödyntämään mahdollisimman arvokkaasti. Tavoitellaan vähemmän materiaalihukkaa ja enemmän jalostusarvoa.

Jos Itä-Suomessa syntyy yrityksiä, jotka osaavat muuttaa nykyisiä sivuvirtoja uusiksi materiaaleiksi, kemikaaleiksi tai muiksi korkean arvon tuotteiksi, syntyy samalla työpaikkoja ja vientiä. Sitä, mitä tarvitsemme Itä-Suomen pitämiseksi elinvoimaisena.

Toinen kiinnostava esimerkki on puurakentaminen, josta Joensuussa on paljon osaamista. https://woodjoensuu.fi/teemat/puurakentaminen/

Puurakentamisen hankkeessa kehitetään muun muassa modulaarisia, energiatehokkaita ja kiertotaloutta tukevia ratkaisuja. Huomiota kiinnitetään myös rakennusten purettavuuteen ja muuntojoustavuuteen. Pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa Itä-Suomeen pysyvä puurunkoisen teollisen rakentamisen verkosto ja TKI-ympäristö.

Kuulostaa minun korviini sellaiselta elinvoimapolitiikalta, jota Itä-Suomi tarvitsee ja johon meillä on erinomaiset valmiudet. Osaamista ja tuotteita, joita voidaan myydä muualle. Minun Itä-Suomeni ei ole muun maan luonnonvarojen, energian tai raaka-aineiden resurssivarasto, vaan minun Itä-Suomessani lisäarvo luonnonvaroille myös tehdään täällä. Se on avain työllisyyteen ja hyvinvointiin. 

Ilmastonmuutoksen myötä kaikkialla maailmassa etsitään vähähiilisiä ja muunneltavia ratkaisuja rakentamiseen. Voisiko niiden kehittäminen olla yksi Itä-Suomen vientivalteista?

Jos nuo kaksi hanketta tekevät ihan maalaisjärjellä ymmärrettäviä asioita, niin kolmas avaus onkin sitten maallikoille – eli sellaisille kuten minä! – ehkä kaikkein vaikeaselkoisin.

ISKU-hankkeessa nimittäin tutkitaan sitä, voisiko hiilidioksidia ottaa talteen ja käyttää sitä uusien tuotteiden valmistamiseen. Kyse on erityisesti ”biogeenisestä hiilidioksidista” eli sellaisesta hiilidioksidista, joka on peräisin esimerkiksi puusta ja muusta biomassasta.

Aina, kun puuta käytetään teollisuudessa tai energiantuotannossa, syntyy hiilidioksidia. Sen sijaan tämä hiili päästettäisiin ilmakehään, sitä voitaisiin tietyissä tapauksissa ottaa talteen ja käyttää uudelleen. Voitaisiinko biogeenisestä hiilestä valmistaa uusia materiaaleja tai akkujen valmistuksessa tarvittavia aineita? Miten talteenotettua hiilidioksidia ja uusiutuvalla energialla tuotettua vetyä voitaisiin yhdistää uusien tuotteiden valmistamiseksi?

Tämä on kiinnostava näkymä tulevaisuuden vihreään teollisuuteen. Hiilidioksidi ei olekaan ongelma, vaan mahdollinen raaka-aine. Ensisijaisesti päästöjä pitää tietysti edelleen vähentää. Luonnonvarojen käytön on pysyttävä luonnon kannalta kestävissä rajoissa.

Mitä yhdestä itäsuomalaisesta puukuutiosta saadaan irti – taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti? Ja miten sen puukuution tuottama arvo jäisi mahdollisimman pitkälti Itä-Suomeen?

Itä-Suomella on tässä mahdollisuus, jota ei kannata hukata. Meillä on metsää, mutta meillä on myös metsätalouden, materiaalien, energian, kemian, rakentamisen ja teknologian osaamista. Nyt käynnissä olevien hankkeiden lisäksi tarvitsemme pitkäjänteistä TKI-rahoitusta, koulutusta, yritysten ja korkeakoulujen yhteistyötä sekä julkisia investointeja.

Kuuleeko Arkadianmäki? Itä-Suomi kutsuu!