Vihreiden puolueohjelman linjaus siitä, että kaikesta työstä – myös opintoihin kuuluvista harjoitteluista – kuuluu maksaa palkkaa, kuulostaa oikeudenmukaiselta ja kannatettavalta ajatukselta. Tässä tekstissäni pohdin hieman, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi toisen asteen ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Teksti sisältää paljon ammatillisen koulutuksen käsitteistöä, mikä tekee siitä hieman raskasta lukea. Pahoitteluni siitä.

Puolueohjelman kirjaus “harjoittelusta maksettavasta, osaamista vastaavasta palkasta” jättää avoimeksi sen, viitataanko harjoitteluilla sekä korkea-asteen opintojen yhteydessä suoritettaviin harjoitteluihin vai koskeeko tämä myös ammatillisen toisen asteen koulutuksia. Ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä ei käytetä käsitettä harjoittelu, vaan ”koulutussopimukseen perustuva koulutus”. Ammatillisen koulutuksen arjessa puhutaan työelämässä oppimisen jaksoista, toisinaan myös työssäoppimisesta ja joskus harvoin harjoittelusta.

Jos siis pilkkua viilataan ja käytetään lainsäädännössä käytettäviä käsitteitä, Vihreiden puolueohjelman sanamuoto sulkee toisen asteen ammatillisen koulutuksen linjauksen ulkopuolelle. Ja mielestäni asia olisi ihan hyvä niin. Kuitenkin keskustelut, joita asiasta pidemmän linjan vihreiden kanssa kävin, antoivat ymmärtää, että puolueohjelmassa harjoittelulla viitataan myös toiseen asteeseen.

Koska yli 15 vuoden kokemuksella ammatillisesta koulutuksesta luulen tietäväni, mistä puhun, tein puolueohjelmaan muutosesityksen, jossa ehdotin, että harjoittelusta maksettaisiin palkkaa opiskelijalle silloin, kun se tuottaa lisäarvoa työnantajalle. No, esitykseni hylättiin sillä perusteella, että Vihreät ovat pitkään jo ajaneet sitä, että työstä ja sitä vastaavista harjoitteluista maksetaan palkkaa.

No, olisihan se houkutteleva ajatus, että harjoittellessaan ammattiin liittyviä työtehtäviä, opiskelijalle maksettaisiin siitä. Mutta kun tätä ihannetta lähdetään soveltamaan käytäntöön, asia muuttuukin kinkkiseksi.

Ammatillisen koulutuksen osalta on muistettava, että opiskelija on työpaikalla oppimassa tai ammatillisen koulutuksen retoriikkaa käyttäen ”hankkimassa osaamista”. Opiskelijat voivat olla ensimmäisillä koulutussopimusjaksoillaan 16-vuotiaita. Nuori, opintojen alkuvaiheessa oleva ammatillinen opiskelija tarvitsee usein runsaasti ohjausta. Työnantaja käyttää aikaa ja resursseja opiskelijan perehdyttämiseen ja ohjaukseen. Usein työnantaja tarjoaa opiskelijan käyttöön työvaatteet, suojavälineet ja erilaisia työvälineitä. Joskus opiskelija saa ruokailla työnantajan piikkiin. Työpaikalla suoritettavat näytöt sitovat niin ikään työntekijäresurssia työpaikoilla näyttösuunnitelmien, järjestettyjen näyttötilanteiden ja arviointikeskustelujen kautta.

Taloudellisesta näkökulmasta opiskelija todennäköisesti tuottaa työnantajalle hyvin vähän – tai ei lainkaan – lisäarvoa. Eikä hänen tarvitsekaan. On myös mahdollista, että opiskelija tekee virheitä, joiden selvittelyyn kuluu työnantajan aikaa ja joskus myös rahaa. Virheitäkin on lupa tehdä, koska asioita ollaan vasta oppimassa. Eikä ole tavatonta, että ensimmäisillä koulutussopimusjaksoilla opiskelija harjoittelee niinkin perustavanlaatuisia asioita kuin ajoissa työpaikalle tulemista, käytöstapoja tai sitä, että jaksaa olla työpaikalla koko päivän. Tämä ei ole tietenkään toivottavaa, mutta olisi epärehellistä väittää, etteikö tilanne toisinaan olisi tämä.

Samaan soppaan liittyy vielä tutkintokoulutukseen valmentava koulutus eli tuttavallisemmin TUVA, johon sisältyy niin ikään jaksoja työelämässä. Edellä kuvattujen kysymysten lisäksi TUVA-opiskelijoiden työelämässä tapahtuvan oppimisen keskeisenä tavoitteena on itseä kiinnostavan alan löytäminen sekä tyypillisesti osalla opiskelijoista sosiaalisten taitojen tai kielitaidon vahvistaminen.

Monilla aloilla tyypillisesti jopa 50% tutkinnosta suoritetaan työpaikalla ja työelämässä oppimisen paikoista on ajoittain pulaa. Jos työnantajilta edellytettäisiin palkanmaksua, on selvää, että koulutussopimuspaikkojen määrä vähenisi ja opiskelijoiden mahdollisuudet oppia työelämässä heikkenisivät. Ammatillisella toisella asteella koko koulutuksen järjestämistapa pitäisi ajatella uusiksi, mikäli työnantajien edellytettäisiin maksavan opiskelijoille palkkaa.

Huomionarvoista on myös se, että jos harjoittelusta maksetaan palkkaa, syntyy opiskelijan ja työnantajan välille työsuhde. Tällöin niin opiskelijaa koskevat työntekijän oikeudet ja velvollisuudet, työnantajan oikeudet ja velvollisuudet kuin oppilaitoksen roolikin vaatisivat uudenlaista lähestymistapaa. Työsuhteeseen perustuva oppiminen on täysin eri järjestelmä kuin nykyinen koulutussopimukseen perustuva oppiminen.

Nykyinen ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö ei mahdollista edes sitä, että koulutussopimuksessa olevalle opiskelijalle maksetaan palkkaa, vaan jos opiskelija saa palkkaa, on kyseessä oppisopimus, joka mahdollistaa työelämässä oppimisen työsuhteessa, palkkaa vastaan. Oppisopimuksessa työnantajalle voidaan tietyin edellytyksin maksaa koulutuskorvausta. Oppisopimusta voitaisiinkin mielestäni hyödyntää nykyistä enemmän niin koko tutkintojen kuin yksittäisten tutkinnon osienkin suorittamiseen.

Korkeakoulujen harjoittelut vaatisivat oman pohdintansa ja kirjoituksensa. On varmasti niin, että monilla aloilla erityisesti loppuvaiheen opiskelijat toimivat jo lähellä työntekijän roolia ja tuottavat aidosti lisäarvoa työnantajalle. Itse en koskaan olisi osannut odottaa yliopistoaikaisista harjoitteluistani palkkaa – olin vain onnellinen, että pääsin kokeilemaan ja harjoittelemaan asioita osaavien ohjaajien helmoissa – ihan niin kuin harjoittelussa kuuluukin.

Joka tapauksessa pidän puolueohjelman nykyistä kirjausta liian epätarkkana, sillä se niputtaa yhteen kaikki koulutusasteet ja kaikenlaiset tilanteet. Siksi minun on vaikea kannattaa linjausta tällaisenaan, vaikka lähtökohta ja tavoite sinänsä onkin arvokas. Eikä oma muutosesityksenikään toki autuaaksi tekevä ollut, mutta se huomioi kuitenkin myös työnantajan näkökulman.