Vihreiden puolueohjelmassa linjataan, että “kielletään sellainen tuotantoeläinten ja lemmikkien jalostus, joka haittaa eläinten liikkumista ja aiheuttaa heille kärsimystä.” Tavoite on ilman muuta kannatettava! Ajattelen, että jalostuksessa on menty jo vuosikymmeniä ihan vääriä raiteita, kun ihmisten ihanteet eläinten ulkonäköön tai tuottavuuteen liittyen ovat ohjanneet jalostusvalintoja liian hallitsevasti.

En siis voi varsinaisesti sanoa, että olisin eri mieltä puolueohjelman linjauksen kanssa. Ehkä ennemminkin linjaus herättää kysymyksen siitä, mitä kielto käytännössä tarkoittaisi. Koska linjausteksti on mielestäni hankalasti ymmärrettävä, tein siihen puoluekokouksessa muutosesityksen, joka ei ohjelmatyöryhmän seulasta mennyt läpi. Ehdotin tekstiä täydennettäväksi seuraavasti: “… ja edistetään aktiivisesti jalostuskäytäntöjä, jotka palauttavat eläinten terveyden ja hyvinvoinnin kestävälle tasolle.”

Ilman tekemääni lisäysehdotusta puolueohjelman kirjaus, jos sitä tulkitaan tiukasti, tarkoittaisi tiettyjen rotujen kasvatuksen yksiselitteistä kieltämistä. Koiramaailmassa tämä koskisi useita rotuja, joiden jalostus on johtanut vakaviin terveysongelmiin, kuten hengitysvaikeuksiin, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin tai neurologisiin ongelmiin.

Esimerkkejä terveysongelmista on kuvattu MTV3:n dokumentissa “Sairaiksi jalostetut”. Dokumentti kuvaa hyvin, millaista kärsimystä liioitellut rotupiirteet voivat aiheuttaa. On selvää, että suunnan on muututtava.

No, jos Vihreiden puolueohjelman kielto toteutuisi, mitä se tarkoittaisi käytännössä?
Kiellettäisiinkö esimerkiksi uusien mopsi-, corgi- tai länsiylämaanterrieripentueiden kasvattaminen kokonaan? Vai tarkoittaako linjaus sitä, ettei rotuja saa enää jalostaa nykyistä sairaampaan suuntaan?

Näillä kahdella tulkinnalla on iso ero. Oma ajatukseni ja perusteluni muutosesityksen takana on se, että jalostustyötä lähdettäisiin viemään aktiivisesti parempaan suuntaan laajentamalla rotujen geenipohjaa tarvittaessa roturisteytysten avulla, tiukentamalla edelleen jalostuksessa terveyskriteereitä ja lisäksi, niin ikävältä kuin se intohimoisten rotuharrastajien korviin ehkä kuulostaakin, vähentämällä jalostuksessa rotujen ulkomuotopainotteisuutta.

Joissakin roduissa tätä työtä onkin alettu tehdä Kennelliiton tuella. Eteneminen on kuitenkin monista syistä johtuen erittäin hidasta. Ja monien rotujen kohdalla suunnanmuutoksesta vasta käydään varovaista keskustelua.

Kirjoitan tätä kahden sekarotuisen koiran omistajana ja yli 30 vuoden koirakokemuksella. Omien koirieni kanssa olen harrastanut vuosien saatossa omaksi ja koirien iloksi muun muassa agilityä, jäljestystä ja tottelevaisuuskoulutusta.

Minulle on vaikea ymmärtää jalostusta, jossa ulkomuoto menee toimintakyvyn edelle. Koiran pitäisi pystyä hengittämään, liikkumaan ja elämään lajityypillistä elämää ilman kipua. Tästä syystä vierastan ulkonäkö- ja näyttelykeskeistä kasvatusta, jossa tiukat ulkonäköstandardit ohjaavat jalostusta. Toki vastuulliset kasvattajat noudattavat rotunsa PEVISA-ohjelmaa, mutta PEVISAn vaatimukset voivat kaventaa geenipoolia entisestään eikä PEVISA poista lähtökohtaista ongelmaa – liioiteltuja ulkonäköpiirteitä.

Corgilla on töppöjalat ja pitkä selkä, mopsilla on ahtaat hengitystiet ja shar peilla liian iso ja poimuinen nahka. Eivät nämä asiat terveystutkimuksilla korjaannu, vaan jalostuksella, jossa näistä liioitelluista piirteistä pyritään eroon.

Pahoitteluni kaikille esimerkkinä käyttämiäni rotuja rakastaville – esimerkkinä olisin voinut käyttää monia muitakin rotuja – vaikkapa dalmatialaista tai englanninspringerspanielia, jotka itsekin olen omistanut. En siis halua osoittaa syyttävällä sormella minkään tietyn rodun kasvattajia tai koiran omistajia, vaan toivoisin, että suhtautuminen ulkonäköstandardeihin koiramaailmassa muuttuisi kaiken kaikkiaan väljemmäksi.

Pidän tärkeänä, että puolueohjelma ottaa selkeän kannan eläinten hyvinvoinnin puolesta. Vaikka tässä kirjoituksessani keskityin koiriin, sama kysymys koskee toki kaikkia ihmisten hallinnassa olevia eläinlajeja, olipa kyse tuotantoeläimistä, lemmikeistä tai harraste-eläimistä. Keskustelu tästä aiheesta ei ole mustavalkoinen, eikä sen tarvitsekaan olla. Tärkeintä on, että eläinten hyvinvoinnin näkökulma pysyy keskiössä!