Korttipelissä nimeltä siantappo ei kannata hävitä yhtään kierrosta. Kierroksen häviäjä joutuu luopumaan seuraavan kierroksen alussa kahdesta parhaasta kortistaan. No kuka ne saa? Tietysti edellisen kierroksen voittaja. Voittaja puolestaan antaa kaksi heikointa korttiaan häviäjälle. Ensimmäisen kierroksen häviäjä on helposti tuomittu tappiokierteeseen, josta noustaan vain todella hyvällä tuurilla. 

Hyvinvointialueet pelaavat tällä hetkellä siantappoa. Isoilla panoksilla. Pelinhoitajana toimii valtio.

Vuodelle 2027 noin 80 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta määräytyy laskennallisen palvelutarpeen perusteella. Tätä periaatetta en kyseenalaista. On perusteltua, että suurempi laskennallinen palvelutarve näkyy suurempana rahoituksena.

Mikä rahoituksesta tekee kuitenkin ongelmallisen on se, että rahoitus ei suinkaan määräydy ainoastaan tämänhetkisen palvelutarpeen perusteella. Siihen vaikuttavat myös aiempien vuosien kustannukset, siirtymätasaus ja jälkikäteistarkistus.

Kun talous on alijäämäinen, alue joutuu tekemään nopeita säästöjä. Jäävätkö silloin toissijaiseksi ennaltaehkäisy ja toiminnan kehittäminen? 

Vahvemman talouden alueella liikkumavaraa on enemmän. Siellä ei välttämättä tarvitse tehdä yhtä nopeita ja rajuja sopeutuksia kuin alueella, joka kamppailee alijäämiensä kanssa.

Edellisen pelikierroksen voittaneella on paremmat mahdollisuudet jatkaa. Vaikeuksissa olevalta vaaditaan lisää sopeutuksia ja seuraavasta kierroksesta tulee entistä hankalampi.

Pohjois-Karjalan tilanne on moneen muuhun hyvinvointialueeseen verrattuna varsin hyvä, mutta kivuttomasti tähän tilanteeseen ei olla päästy. Toistuvat yt-neuvottelut ovat kuormittaneet työntekijöitä, palveluverkkoa on supistettu eikä kaikkia palveluja ole pystytty järjestämään lakisääteisessä ajassa.

Ohjaako rahoitusjärjestelmä alueita oikeasti tekemään niitä asioita, joita olisi järkevintä tehdä? Hyvinvointialueiden pitäisi pystyä investoimaan siihen, mikä vähentää palvelujen tarvetta tulevaisuudessa. Lasten ja nuorten palveluihin, mielenterveyden tukeen, ikäihmisten kotona pärjäämiseen, kuntoutukseen ja ennaltaehkäisyyn.

Jos kaikki huomio kiinnittyy nopeiden säästökeinojen löytämiseen ja alijäämien kattamiseen, pitkäjänteinen kehittäminen jää väistämättä jalkoihin. Rahoitusmallin pitäisi kannustaa myös sellaiseen työhön, jonka taloudelliset hyödyt näkyvät vasta vuosien päästä.