Pahoitteluni pitkästä tekstistä. Kysymys on iso ja haluan perustella kantani mahdollisimman hyvin.

Vihreiden puoluekokous hyväksyi puolueohjelmaan kirjauksen:

”Vahvistetaan oikeutta aborttiin. Mahdollistetaan abortin saaminen omalla päätöksellä ilman erillisiä perusteluja 18 raskausviikkoon asti.”

Minun oli vaikea hyväksyä tätä kirjausta. Jätinkin kohtaan muutosesityksen, joka kuului näin:

”Vahvistetaan mahdollisuutta aborttiin varmistamalla nopea, yhdenvertainen ja sujuva pääsy palveluihin koko maassa ilman tarpeettomia viivästyksiä tai byrokratiaa.”

Aborttia koskeva kirjaus Vihreiden puolueohjelmassa on sellainen, jota en allekirjoita laisinkaan enkä tiedä, mikä saisi minun kantani asiaan kääntymään. Yritin toki puoluekokouksessa kysyä perusteluita tälle 18 raskausviikon rajalle. Rehellisesti sanottuna en saanut kunnollista vastausta. Ainoa perustelu, jonka kuulin, oli, että tämä on ollut Vihreiden linja jo pitkään.

Abortti on ollut lähiaikoina otsikoissa myös Kokoomuksen ja SDP:n puoluekokousten myötä, sillä em. puolueet linjasivat, että aborttioikeus tulisi olla kirjattuna perustuslakiin.

Suomessa lakia raskaudenkeskeytyksestä uudistettiin viimeksi vuonna 2023. Tällöin laista poistui edellytys kahden lääkärin puoltavalle lausunnolle raskaudenkeskeytyksestä.

Jo tällä hetkellä raskaus siis voidaan keskeyttää raskaana olevan omasta pyynnöstä 12. raskausviikon loppuun asti ilman sen kummempia perusteluja. Sen jälkeenkin raskaudenkeskeytys on mahdollinen monilla perusteilla aina 20. raskausviikkoon saakka Lupa- ja valvontaviraston (entinen Valvira) päätöksellä. Ja tietyissä vakavissa tilanteissa vielä myöhemminkin. Kun äidin terveys tai henki on kyseessä, raskaus voidaan keskeyttää ilman viikkorajaa. Tarkemmin viikkorajoista ja raskaudenkeskeytyksen perusteista voit lukea esim. Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta.

Vihreät haluavat siis nostaa omasta pyynnöstä tehtävän keskeytyksen rajaa kuudella viikolla eteenpäin. Keskustellessani muiden Vihreiden kanssa, mitä ongelmaa tällä muutoksella ratkaistaisiin, en saanut selkeää vastausta, mutta mitä enemmän tätä asiaa olen pohdiskellut ja selvitellyt, sitä vahvemmin pysyttelen omassa kannassani.

Millaisia tilanteita nykyinen lainsäädäntö ei tosiasiallisesti kata? Kuinka monta sellaista tapausta Suomessa on vuosittain, joissa nainen ei nykyisen lain puitteissa saa toivomaansa raskaudenkeskeytystä?

Selvitin asiaa Lupa- ja valvontavirastosta, josta saamieni tietojen mukaan vuosina 2022–2025 eli neljän vuoden ajanjaksolla käsiteltiin yhteensä 2 921 yli 12 raskausviikon jälkeistä keskeytyslupaa. On huomattava, että lähes jokainen näistä hakemuksista hyväksyttiin ja hylättyjä hakemuksia oli vuosittain vain muutamia.

Vuositasolla lupapäätöksiä tehdään siis noin 700. Esimerkiksi vuonna 2025 päätöksiä annettiin 686 ja hakemuksia hylättiin alle 5. Kuten myös muina vuosina, joita tietopyyntöni koski (lukuunottamatta vuotta 2023, jolloin hakemuksia hylättiin 6). Huomattava on myös, että ”alle 5” voi tarkoittaa yhtä tai jopa nollaa. Vuoden 2025 päätöksistä 400 liittyi syntymättömän lapsen poikkeavaan kehitykseen tai terveyteen ja 286 muihin perusteisiin. 

Lupa- ja valvontavirastolta saamani tilastot osoittavat, että nykyinen järjestelmä on käytännössä hyvin salliva. Jos lähes kaikki hakijat saavat luvan myös 12 viikon jälkeen, mitä viikkorajan nostaminen käytännössä muuttaisi?

Ainakin se pysäyttäisi raskaana olevan naisen vielä kerran harkitsemaan päätöstään ja saamaan näkökulmia asiaan myös keskustelussa terveydenhoitoalan ammattilaisen kanssa.

Äidin oikeus, entä syntymättömän lapsen?

Aborttikeskustelussa nousee muita vahvempana esiin yksi argumentti: naisen oikeus päättää omasta kehostaan. Ymmärrän täysin naisen itsemääräämisoikeuden merkityksen. Enkä toivo, että yksikään lapsi syntyy ei-toivottuna tai sellaisiin olosuhteisiin, joissa hänestä ei voida pitää huolta. Ymmärrän myös sen, että aborttiprosessi voi tuntua raskaalta, byrokraattiselta ja nöyryyttävältä.

Pienemmäksi kuitenkin jäävät ne äänet, joilla puhutaan syntymättömän oikeuksista. Sivuseikaksi keskustelussa jää usein myös se, että raskauden edetessä syntymättömän lapsen kehitys etenee valtavan nopeasti. Viikko on kohdussa pitkä aika!

Raskausviikolla 18 syntymätön lapsi ei ole enää kehityksensä alkuvaiheessa. Kohdussa on tuolloin noin 20 cm pitkä, jo ihan vauvalta näyttävä ihminen, jonka sydän on lyönyt jo pitkään. Mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä vaikeampaa on perustella raskaudenkeskeytystä yksinomaan naisen oikeuksilla, vaan huomioon on otettava myös toinen kehittyvä ihmiselämä.

Jo 22. raskausviikolla syntyneitä keskosia voidaan Suomessa tehohoitaa. Tämä on yksi syy, miksi en itse pysty tarkastelemaan tätä kysymystä yksinomaan aikuisen oikeuksien näkökulmasta. Minun vaakakupissani myös syntymättömällä lapsella on arvo ja oikeus elämään.

Suomen Lääkäriliiton syntymättömän oikeuksia koskevissa eettisissä ohjeissa todetaan, että lääkärin tulee kunnioittaa ihmiselämää kaikissa sen vaiheissa ja että myös syntymättömällä lapsella on eettisesti merkityksellinen asema. Ohje ei tietenkään kiellä laillisia keskeytyksiä, mutta toimii mielestäni tärkeänä muistutuksena siitä, ettei kyse ole vain naisen kehosta ja oikeuksista. Ohjeessa todetaan, että sikiö ei ole ”äidin ruumiinosa”, ja että lääkärillä on erityinen velvollisuus pyrkiä tasapainottamaan sekä äidin että syntymättömän oikeuksia, ihmisarvoa kunnioittaen. (Lääkäriliitto)

Tämä on se asia, jossa koen ristiriitaa suhteessa vihreään arvopuheeseen. Vihreissä sanotaan usein, että annamme äänen niille, joilla sitä ei muuten ole. Minun on vaikea nähdä, että tämä ”äänen antaminen” toteutuisi aborttia koskevassa linjauksessa.

Oikeuksien rinnalla tarvitaan vastuuta

Tässä ajassa yhteiskunnassamme puhutaan ylipäätään paljon yksilön oikeuksista. Toki myös yksilön vastuun perään kuulee  kyseltävän ja soisin, että myöskään aborttikeskustelussa ei vastuun näkökulmaa unohdettaisi.

Seksuaalinen kanssakäyminen, ehkäisyn käyttö ja perhesuunnittelu ovat asioita, joihin liittyy henkilökohtaista vastuu. Elämässä tulee totta kai eteen tilanteita, joissa ehkäisy pettää tai olosuhteet muuttuvat odottamatta. Siksi mahdollisuus raskaudenkeskeytykseen on tärkeä osa terveydenhuoltoa. Ensisijaisesti yhteiskunnan tulisi kuitenkin huolehtia siitä, että ihmiset saavat tietoa, tukea, ehkäisypalveluja ja hoitoa oikea-aikaisesti.

Raskaudenkeskeytys jättää psyykkisen jäljen. Se on aina iso päätös ja osa naisista kokee surua, syyllisyyttä, menetystä tai ristiriitaisia tunteita vielä vuosienkin jälkeen. Vaikutukset vaihtelevat suuresti yksilöittäin. Mitä pidemmälle raskaus on edennyt, sitä vahvemmaksi kokemus monille muodostuu. Siksi myös päätöksenteon tueksi tarjottavan neuvonnan, keskusteluavun ja myös abortin jälkihoidon merkitys korostuu.

Keskustelun kaksi ääripäätä

Aborttikeskustelu polarisoituu helposti kahteen ääripäähän: joko vahvan feministiseen naisen oikeuksien puolustamiseen tai hyvin rajoittuneeseen, usein uskonnollisiin arvoihin pohjatuvaan suhtautumiseen. Itse en kuulu kumpaankaan ääripäähän.

Puoluetoverini sanoi, että Vihreiden tavoite voi olla myös vastavoima maailmalla tapahtuvalle liikehdinnälle, jossa naisten aborttioikeutta perusteetta rajataan. En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että omasta pyynnöstä tehtävän keskeytyksen rajan nostaminen 18 raskausviikkoon Suomessa on vastaus tähän.

Meillä on Suomessa hyvä järjestelmä, jota toki voidaan kehittää edelleen: ehkäisyn saatavuus, perheiden tukeminen, palvelujen yhdenvertainen saavutettavuus sekä se, että jokainen saa tarvitsemansa hoidon ilman tarpeettomia viiveitä.

Pidän tärkeänä, että Suomessa säilyy turvallinen ja laillinen mahdollisuus raskaudenkeskeytykseen. En halua kaventaa naisten oikeuksia enkä palata ajassa taaksepäin kulttuuriin, jossa aborttiin liittyi häpeää, pelkoa tai kohtuutonta kontrollia. Mutta en myöskään pysty ajattelemaan, että raskauden viikkorajoilla ei olisi mitään moraalista merkitystä.

Juuri siksi olisin toivonut puolueelta enemmän keskustelua, enemmän perusteluita ja enemmän eettistä herkkyyttä näin suuren linjauksen kohdalla.