Istuin tänään katsomossa seuraamassa poikani joukkueen lentopallopeliä. Kentällä joukko nuoria miehiä, katsomossa pieni joukko heidän läheisiään. Tänäänkin kokemastani kannustavasta ja yhteisöllisestä tunnelmasta olen juniorilentopalloilijan äitinä saanut olla osallinen jo kohta seitsemän vuoden ajan. 

Näiden vuosien aikana vakuutuksia, turnausreissuja, kausimaksuja ja peliasuja maksellessani olen ollut huolissani siitä, kuinka monelle perheelle lasten harrastukset ovat liian kalliita. Lentopalloa voi pitää yhtenä edullisimmista joukkuelajeista. Silti yhden lapsen lentopalloharrastukseen on kulunut viimeisen 12 kuukauden aikana varovaisen arvioni mukaan noin 1300€. Summa koostuu monesta pienemmästä osasta, jotka yhdessä muodostavat merkittävän kuluerän perheelle.

Kuluja muodostuu esimerkiksi:

• seuramaksusta ja kausimaksusta
• lisenssistä ja vakuutuksesta
• kasvavan nuoren jatkuvasti pieneksi jäävistä pelikengistä ja peliasusta
• leireistä
• turnausten matkakuluista
• majoituksista ja ruokailuista turnausreissuilla

Kun perheessä on useampi lapsi tai tulot ovat pienet, lapsen harrastus voi olla yksinkertaisesti tekemätön paikka, vaikka lapsella olisi intoa ja lahjoja kuinka paljon. 

Ja täytyy huomata, että kustannukset  olisivat vielä korkeammat ilman paikallisten liikuntaseurojen valtavaa työpanosta! Suomessa lasten, nuorten (ja aikuistenkin!) liikuntaharrastukset nojaavat pitkälti paikallisten seurojen varaan. Seuroissa tehdään valtava määrä talkootyötä: valmennetaan, kuljetetaan, huolletaan, järjestetään turnauksia, kahvioita, kerätään pulloja, haetaan avustuksia ja ylipäätään pidetään seuran taloutta ja toimintaa pystyssä vapaaehtoisvoimin.  

Liikuntaharrastus ei ole vain mukavaa ajankulua, vaan sillä on runsaasti positiivisia vaikutuksia terveydelle ja psyykkiselle hyvinvoinnille ja kunnilla on tässä liikuntalainkin mukaan keskeinen rooli. Onkin syytä kiittää Liperin kuntaa, joka tukee seurojen arvokasta työtä tarjoamalla liikuntatilat maksutta junioritoimintaan. Tällaiset päätökset kunnissa eivät ole itsestäänselvyyksiä, mutta niiden vaikutus on valtava: ne laskevat harrastamisen kustannuksia suoraan ja tekevät sillä tavoin harrastuksesta saavutettavamman. 

Kuntien tulisi myös varmistaa, että kunnassa on käytössä riittävä määrä liikuntatiloja eri lajien vaatimukset huomioon ottaen. Ja tällä tarkoitan nimenomaan matalan kynnyksen harrastuspaikkoja! Todennäköisesti tämän vuoden aikana Joensuussa tulee ajankohtaiseksi Reijolan koulun purkamisen myötä Reijolan liikuntasalin kohtalo, mistä on kaupungille toimitettu kuntalaisaloite. Omalta osaltani haluan olla varmistamassa, että lähiliikuntamahdollisuudet kaupungissamme ovat mahdollisimman monipuoliset ja kattavat.

Kiitos valmentajille, joukkueenjohtajille, huoltajille ja talkoolaisille. Kiitos jokaiselle vanhemmalle, jotka leipovat, kuskaavat, kannustavat ja jaksavat. Kiitos seuroille, jotka tekevät parhaansa rajallisilla resursseilla. Ja kiitos niille kunnille ja tukijoille, jotka ymmärtävät, että lasten ja nuorten liikunta ei ole menoerä, vaan sijoitus tulevaisuuteen.

Toivottavasti jatkossa yhä useampi lapsi ja nuori – perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta saa mahdollisuuden liikkua, harrastaa ja kokea onnistumisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen! 

P. S.  Joillekin onnekkaille liikuntaharrastus mahdollistuu stipendin avulla. Esimerkiksi Valio Akatemian sekä Naumasen Säätiön kaltaiset toimijat tekevät äärimmäisen tärkeää työtä mahdollistamalla harrastamisen niille lapsille ja nuorille, joille se muuten ei olisi mahdollista. Näillä tukimuodoilla voi olla ratkaiseva merkitys – joskus jopa koko elämän suuntaa muuttava vaikutus.