Olipahan hieno kokemus! Kalevala – Kullervon tarina, joka (niin kuin varmasti kaikki lukijani tietävätkin!),on kuvattu pääosin Nurmeksessa. Lähdin elokuviin uteliain ja odottavin mielin. Arvostan Kalevalaa ja sen tarinoiden merkitystä osana suomalaista kulttuuriperintöä ja aina on vähän jännittävää, mitä uutta ja omaansa kansalliseeppokseemme tarttuvat taiteilijat tuovat.

Vaikka Kullervon tarinan synkkyys kulkee läpi koko elokuvan, minuun teki suuren vaikutuksen se, miten kauniisti Pohjois-Karjalan luonto oli nostettu osaksi kerrontaa.  Maisemat eivät olleet vain kohtausten taustana, vaan keskeinen osa tarinaa ja elokuvan visuaalisuutta. 

Elokuva oli tälle vuodelle jo toinen valkokankaalle päätynyt teos, joka on kuvattu Pohjois-Karjalan maisemissa. Paljon julkisuutta saaneen Emma Thompsonin tähdittämän Sydäntalven kuvauspaikkana toimi muun muassa Koli, mutta vilahtipa kuvissa monta muutakin tuttua paikkaa. Maakunnan kannalta nämä produktiot ovat todella tärkeitä. Elokuvilla on oma paikkansa alueellisen elinvoiman kannalta. Jokainen tuotanto tuo Itä-Suomeen työpaikkoja ja toimeentuloa. Tuotantoryhmät hyödyntävät paikallisia majoitus- ja ravintolapalveluita, kuljetuksia ja monenlaista muutakin osaamista, kuten vaikkapa Emilian hyvin käyttäytyviä pässejä, jotka nekin ansaitsivat palkkansa roolistaan Kullervossa. https://yle.fi/a/74-20203914 

Ja onhan näillä laajassa levityksessä olevilla elokuvilla tehtävänsä myös mielikuvien rakentamisessa. Sekä Sydäntalvea että Kullervon tarinaa katsoessani ja tunnistaessani tuttuja maisemia, ajattelin väistämättä, miten vahva vaikutus tällaisilla kuvilla voi olla muualla asuville. Ne voivat herättää kiinnostuksen koko aluettamme kohtaan tavalla, johon perinteinen markkinointi harvoin pystyy! Vaikkakaan Kullervon henkilöhahmot eivät varsinaisesti houkuttele tutustumaan suomalaisiin. 😀

Joulukuun kokouksessa teimme maakuntavaltuustossa päätöksen, joka jäi monelta ehkä huomaamatta ja ansaitsee siksi tässä yhteydessä tulla mainituksi. Valtuuston päätöksellä Maakuntaliiton tehtäviin lisättiin vastuu Itä-Suomen Elokuvakomission toiminnasta ja sille varattiin rahoitus Maakuntaliiton talousarvioon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Maakuntaliitto palkkaa työntekijän, jonka tehtäviin kuuluu tukea elokuvatuotantojen toteuttamista Itä-Suomessa.

Ajatukset ovat Kullervon lisäksi liikkuneet Kalevalan tarinoissa alkuvuoden aikana muutenkin. Luin Emmi Itärannan Lumenlaulajan, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Itärannan teos kertoo Kalevalan Louhesta, joka on totuttu näkemään perinteisesti pahana ja kylmänä voimanaisena. Itäranta antaa Louhelle äänen ja kertoo hänen tarinansa lapsuudesta alkaen. Yllättäen Louhesta avautuu moniulotteinen hahmo, joka ei olekaan yksiselitteisesti ilkeä ja paha, vaan Louhen teot näyttäytyvät hänen menetystensä ja patriarkaalisen, sotaisan vallankäytön valossa. 

Kalevalassa miesten tarinat on nostettu keskiöön, naisten jäädessä usein sivuhahmoiksi. Itärannan teos sai pohtimaan, olisiko Kalevalan naisten näkökulma seuraava askel Kalevala-elokuvien maailmassa? Toivon ainakin, että Kullervo saa jatkoa! Tarinan keskushahmona Louhi tai Lemminkäisen äiti haastaisi meidät katsomaan tuttuja tarinoita uudella tavalla. (Lemminkäisen äiti on muuten Itärannan teoksessa saanut oman nimenkin: Leimu. Väinämöistä ei sen sijaan mainita nimeltä laisinkaan. Hän esiintyy tarinassa valkopartaisena sivuhahmona, vaikka toki hänen laulajan ja tietäjän taitonsa tulevat tunnustetuiksi.)

Sekä Lumenlaulaja että Kullervo osoittivat sen, miten vahvasti Kalevalan kertomukset resonoivat nykyajassa. Kalevala on yhteistä perintöämme ja ajattelen, että se kestää monenlaiset uudelleen tulkinnat. Kiitos sekä kirjailijoille että elokuvan tekijöille siitä, että kerrotte sekä näitä vanhoja avoimesti uudistaen että kokonaan uusia tarinoita. Pohjois-Karjalalla on ainutlaatuinen mahdollisuus olla se paikka, joka antaa puitteet paitsi Kalevalalle myös Sydäntalven kaltaisille trillereille. 

Tervetuloa elokuvan tekijät Pohjois-Karjalaan, meiltä löytyy osaamista ja tekijöitä!