Hei sinä siellä!

Ratkaisuja rakentamassa. Vastuuta, visioita ja vihreää teetä on alusta, jossa avaan omaa ajatteluani ja ajankohtaisiin politiikan teemoihin liittyviä pohdintojani hieman syvällisemmin ja ehkäpä myös henkilökohtaisemmalla tasolla kuin mihin mielipidekirjoitukset tai somepäivitykset antavat mahdollisuuden.

Sivustolta löydät jo aiemmin julkaistuja mielipidekirjoituksiani, valtuustoaloitteita sekä taustatietoa minusta biografian ja CV:n muodossa. Ne kertovat siitä, mitä olen tehnyt ja millaisissa hommissa olen ollut mukana. Näissä blogijulkaisuissa taas keskityn enemmän siihen, miten ajattelen: miten kompromisseja syntyy ja miksi harva yhteiskunnallinen kysymys on yksiselitteinen. Näitä kysymyksiä pyörittelen usein kädessäni kuppi vihreää teetä.

Uskon, että politiikassa tarvitaan sekä tutkittua tietoa että käytännön ymmärrystä arjesta. Tarvitaan kykyä katsoa asioita eri suunnista ja myöntää, ettei valmiita patenttiratkaisuja useinkaan ole. Päätöksenteko on asioiden yhteensovittamista. Se on antoisaa, vaikkakin usein hidasta ja joskus turhauttavaakin. 

Tällä sivustolla pyrin tekemään päätöksentekoa näkyvämmäksi: jakamaan ajankohtaisia poliittisia teemoja ja kertomaan, miksi ajattelen niin kuin ajattelen. 

Jos sinua kiinnostaa politiikka, joka rakentuu harkinnasta eikä huutamisesta, ratkaisuista eikä vastakkainasettelusta, olet tervetullut seuraamaan tätä sivustoa. Ota siis sinäkin kupponen kuumaa ja pysähdy sivustoni äärelle. Ota myös ihmeessä yhteyttä tai kommentoi postauksiin, jos haluat omia ajatuksiasi jakaa kanssani! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *